Työtä tuottavia tarinoita

Suomi – 100 menestyksen vuotta -juhlateoksen parissa on työskennelty aktiivisesti pian puoli vuotta. Sadan tarinan kokoaminen yksiin kansiin on urakka, jossa jokainen työvaihe tehdään sataan kertaan: neuvottelut organisaatioiden kanssa, sopimuspaperit, haastattelut, taitot jne. Yhteistyötä mukana olevien toimijoiden kanssa tehdään yksilöllisesti, joten joistakin yhteistyökumppaneista vasta haaveillaan, toisten kanssa neuvotellaan, kolmannet on haastateltu ja neljänsien tarina kuvineen on jo valmis.

Tärkein vaihe koko kirjan teossa on kuitenkin organisaatiolista, johon on koottu perustamisvuotensa mukaan toimijat, joiden tarinat halutaan teokseen. Listaa täydennetään jatkuvasti ja työryhmän kesken käydään kiivaitakin neuvotteluja siitä, mikä toimija ansaitsee paikkansa kirjan sivuilla. Perusperiaatteena on, että mukaan kutsutut ovat kansainvälisiä huippuosaajia alallaan tai edustavat arktista suomalaista osaamista. Mukaan on kutsuttu myös pienempiä toimijoita, joiden erityisosaaminen ja tarina halutaan tuoda esille.

Toisten valinta on ollut helpompi, toisten eteen on tehty paljon taustatyötä ja selvitystä, jotta oikeat menestyjät on löydetty. Tässä projektissa on saatu kokea myös se, että muutama organisaatio on lähestynyt meitä ja esittänyt halunsa olla mukana kirjassa. Vaikka jokaista halukasta ei voida mukaan ottaa, on meidän tekijöiden näkökulmasta mahtavaa, että projekti kiinnostaa ja siinä on imua. Päätyipä tarina kirjaan suoraan tai mutkan kautta, on selvää, että työryhmän sisällä erilaiset organisaatiot ovat tulleet tutuiksi. Tästä onkin seurannut se, että arjen vilinässä silmä on alkanut poimia tuttuja nimiä: Omakotitalon sähkökaapissa silmään osui Ouneva. Liikenteessä huomio kiinnittyi ilmeensä raikastaneen Savonlinjan värikkäisiin busseihin. Päiväkodin tädille neulottavien lahjasukkien lanka oli Novitalta.

Tässä piileekin koko hankkeen hienous! Tarinat suomalaisen osaamisen ja menestyksen takaa halutaan tuoda esille koko maailmalle. Työryhmämme on käytännössä todistanut, että kun tarina on tunnettu, kiinnittyy huomio tuttuun tekijään huomaamatta.

-Hanna Koistinen, projektin sekatyönainen

Takaisin